torstai 15. elokuuta 2013

Sipuli Sopuli tilaa antaa

"Vihannes on termi, jota käytetään kasvista, jota voidaan käyttää ihmisravintona ja joka ei ole hedelmäpähkinäyrttimauste tai vilja."

Tai sitten sillä tarkoitetaan tämän hetkistä tilaani.
Tätä postausta kirjoitan höllyvän löllyvän linnani pohjalta.
Kyllä vain, flunssa kausi on virallisesti avattu.












Eihän tässä mennyt kuin kolme päivää koulun alusta, kun lähes 40 asteen kuume ja räkätauti iski (kouluhygienia nam<3).
Eikä eilinen ravinnonhakureissu kaatosateessa auttanut asiaa
ヽ((◎д◎ ))ゝ

Mutta itse asujen valmistumiseen~~
Eilen tuli värjättyä kangasta tai no. . .  yritys ainakin oli kova.
Mistään kaupasta ei löytynyt Molluskan (Noelin) paitaan sopivaa kangasta, enkä yhtään ihmettele.
Mokoman hipin paidan väri on niin tummansininen, että melkein mustaksi voisi sanoa, joten ouduttiin turvautumaan omiin pikku konsteihin.


Kokeilu 1.

Pesukoneeseen tungettava väri.
Henkilö kohtaisesti vihaan pesukonevärejä.
Ne eivät ikinä toimi niin kun pitäisi, kuten ei myöskään tälläkään kerralla.

Oli siis tarkoitus saada mustaan pieni sininen vivahde, ei onnistunut.
Joten vannotin itselleni, että tämä oli viimeinen kerta, kun kokeilen värjätä pesukoneväreillä.
Enkä suosittele niitä kellekkään, koska mokomat sotkevat pesukoneen ja koneen joutuu monta kertaa pesemään tyhjänä ennen kuin sinne uskaltaa pyykkiä pistää.

Joten unohtakaamme tämä kokeilu.


Kokeilu 2.
Hiusshokkiväri~~ toiminut joka kerta.
Kaikilla kokeilu kerroilla toiminut paljon paremmin kuin pesukonetökötti.
Vaikka eeppiseltä värjääminen näyttää.
Varsinkin eripari sukkani
:*:・( ̄∀ ̄)・:*:

Teen teille joskus tutoriaalin, miten värjätä fiksusti kangasta hiusväreillä, mutta nyt olen siihen hommaan aivan liian keitetty vihannes.

Lopputulos oli ihan ok.
Kankaassa on pieni sinisen vivahde valoa vasten, vaikka saisi olla kyllä enemmänkin. 



Ja koska olen kuumehuuruissa, otan vapauden postata gifejä joille olen nauranut koko päivän. Veikkaan,että viikon päästä taas selvä järkisenä kadun, mutta pistän sen kuume- ja lääkehuurujen piikkiin :*:・( ̄∀ ̄)・:*:
Kerrankin saa pistää rattaliksi blogissa o(°皿°)o






































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti